torstai 28. huhtikuuta 2016

King's day

Eilen vietettiin koko Hollannissa King's daytä eli kuninkaan syntymäpäivää, ja sen kyllä huomasi! Valmistelut eilistä varten oli aloitettu ympäri kaupunkia jo viikko sitten. Kuninkaan päivää juhlii kaiken ikäiset mutta hieman eritavoilla. Aamulla ja päivällä kaupunki on täynnä myyntipöytiä täynnä kirpputoritavaraa, kaikenlaisia muita myyntikojuja, lapsille pomppulinnoja ja vastaavaa ohjelmaa. Yhdistävä tekijä kaikille oli oranssi väri. Kaikkialla oli oransseja koristeita, vaatteita, ruokia, juomia, hiuksia, partoja, kaikkea! Kaupunki oli täynnä  erikokoisia esiintymislavoja joilla soitettiin musiikkia laidasta laitaan. Iltaa kohden kaupunki alkoi muuttua yhdeksi isoksi festarialueeksi.
Kuninkaan päivä näkyi myös työpaikallani. Itse juhlapäivänä töitä ei ollut koska vanhuksetkin oli kotona. Ohjelmaa oli kuitenkin ennen keskiviikkoa. Koristelut siellä aloitettiin myös viikkoa ennen ja päivää ennen kuninkaan päivää kahvilla syötiin oransseja leivoksia ja iltapäivällä oli perinteisiä pelejä ja leikkejä kuninkaanpäivään liittyen. Yksi asia hieman kummastutti työpaikalla. Talo tarjosi vanhuksille perinteistä vahvaa alkoholia Bitter oranjea shotin jos toisenkin. Joskus talossa nautitaan muitakin alkoholijuomia talon piikkii.
Alla kuvia toppipaikalta, kaupungilta, ja vähän muualtakin. (Alin kuva oli yllätys miulle naiselta kenen luona asun)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti